Aren vappaa sana: opiskelu vs. laskeminen

Lisätty: 15.2.2011

Itehän en tosissaan ollut koulussa mikkään mallioppilas. Mutta en missään nimessä ollut huligaani tai kattoon sylkijäkään. Olin mielestäni kohtuullisen normaali pojan koltiainen, jonka perse ei meinannut vaan pysyä pulpetissa. Peruskoulun pohjanoteeraukseni tein seitsemännellä luokalla, kun sain kotitalouden kokeesta 4 ½. Miten kotitalouden kokeesta ylipäätään voi saada edes sellaista numeroa? Tuloksen perusteella osasin laittaa lieden täysille ja kirjoittaa just ja just oman nimeni koepaperiin. Perunoiden keittäminen ei silloin vielä ihan lähtenyt, eikä myöskään omenan ja porkkanan tunnistaminen ihan kolahtanut raiteilleen. Olihan se paljon kysytty.

Onneksi köksän opettajamme oli sen verran reilu, että sain tehdä kokeen uudestaan ja sain arvosanan nostettua seitsemään. Lempeä opettajani tuumasi keväällä koulun loputtua, että: Kyllä Arto sinustakin vielä tulee mies. No kiitos siitäkin kunnianosoituksesta. Liekkö mitään tapahtunut kymmenessä vuodessa? No sen verran kuitenkin pysyin kartalla hommista, että yläasteelta päästyäni keskiarvo riitti just eikä melkein lukioon.

Lukiostakaan ei yllätys yllätys tullut ydinfyysikon papereita, vaan oikein kiva värisuora. Olen kamppaillut matemaattisten ongelmien kanssa koko elämäni ja lukion lyhyt puulaakimatematiikkakin tuntui välillä ylitsepääsemättömältä. Aivoistani varmaan puuttuu jokin matemaattinen aivosolu tai kromosomi.

Pääsin opiskelemaan yliopistolle haluamaani alaa vaikean hakuprosessin läpi ja parin yrityksen jälkeen. Pääsy yliopistoon tuntui erittäin hyvältä ja helpottavalta ja sain suuren painolastin pois harteiltani. Voin rehellisesti sanoa, että opiskelun kautta sain elämäni todella hyvään tasapainoon.

Joskus opiskelun ja laskemisen yhteensovittaminen voi tuottaa aikataulullisista syistä hieman ikenien kiristelyä ja verisuonien pullistelua, mutta hyvällä organisointikyvyllä aikaa laskemiselle löytyy varmasti. Itsestähän se on kiinni. Mulla ei ainakaan ole ollut ongelmia sen suhteen.

Toinen probleema on raha. Uinti on melko edullinen harrastus, koska siihen ei tarvitse kuin uimahousut, mutta laskeminen ei todellakaan ole mitään halavinta touhua, ja kansaneläkelaitoksen sponssirahat kuukausittain opiskelijalle ovat melko vähäiset. Olen tehnyt oikeita töitä sen eteen, että voin persnahasta revityt massit juoda hilpeänä Pisteen tiskillä kurkusta alas. Se oli tsoukki, eli vitsi. Ymmärsitte varmaan pointin.

Hain jatkokoulutukseen, jottei elämäni tulisi olemaan pelkkää kommuunielämää ja poikittain liukumista. Totta kai halusin katsoa, että mihin sillä laskemisella pääsee, mutta otin aina elämän realiteetit huomioon. Tiesin, että minulla on vielä kunnianhimoa opiskeluun, vaikka laskeminen onkin ollut tärkein harrastus, henkireikä, elämäntapa ja terapiani puolet elämästäni. Oli vaan pakko todeta, että elämässä on myös paljon muuta kuin laskeminen.

Edellinen lause voi kuulostaa siltä, että en näe samanlaista paloa enää laskemista kohtaan kuten ennen. Asia ei todellakaan ole niin. Elämässä täytyy välillä priorisoida. Laskeminen on edelleenkin yksi tärkeimmistä asioista mun elämässä, mutta tällä hetkellä osaan nauttia laskemisesta enemmän, kun tiedän, että minulla on tulevaisuudelle jokin suurempi suunnitelma.

Mulla on edelleen tavoitteita ja unelmia, joita haluan toteuttaa ja saavuttaa tämän lajin kautta. Ne ei kuitenkaan ole TTR-mestaruus tai tuplavoltin ländääminen. Jätän ne hommat aivan muille. Hyvä mäkipäivä frendien kanssa, onnistumisen tunne, uuden tempun oppiminen, putskun laskeminen ja aurinkoinen kevätpäivä tuo edelleenkin samoja fiiliksiä mulle, kuin silloin 12-vuotiaana, kun aloin tähän hommaan. Samat jutut mua edelleen pitää mäessä. Sitä fiilistä on turha yrittää sanoilla selittää. No okei. On se vähän samanlainen fiilis, kun eläisi mm-95 voittoa uudestaan. On se vaan niin makiaa hommaa! Mut eihän siitä tuplasta toisaalta ikinä tiedä….

Jokainen asettakoot itselleen omat unelmat ja päämäärät, joita kohti aikoo mennä laskemisen tai elämän kanssa. Mulle asiat eivät ole ilmaiseksi tapahtuneet, vaan tavoitteiden saavuttamiseksi oon joutunut oikeasti näkemään vaivaa ja tekemään paljon töitä. Loppujen lopuksi vaivannäkö on palkittu. Erästä lempibändiäni Endstandia lainaten: ”Sometimes dreams might come true.”

PS Rukajärven Ennille aivan kreisit ja makiat onnittelut yhden arvostetuimman lumilautakisan (X-gamesien slopestyle) voitosta ja maailmanmestaruudesta! Kenenkään on varmaan ihan turha mukista vastaan argumenttia, että Enni on tällä hetkellä maailman paras naislaskija. NO QUESTIONS ASKED! Ville Paumola sai mm-pronssimitalin kaulaan osoituksena slopestylen vankasta osaamisesta. Syvä kumarrus ja virtuaalinen kädenpuristus Villelle. Tästä kundista kuullaan vielä!